Tervetuloa Liikuntapeuhis ry:n sivuille!

 

Liikuntapeuhis ry järjestää perusopetuslain mukaista iltapäivätoimintaa 1.-2.-luokkalaisille lapsille Helsingissä Paloheinän ala-asteella sekä Vuoniityn peruskoulun Heteniityn toimipisteessä. Peuhis on järjestänyt iltapäivätoimintaa vuodesta 2001.

Peuhiksen toiminnan tarkoituksena on edistää lasten turvallista ja toiminnallista kasvatusta, tukea lapsen kokonaisvaltaista kehitystä liikunnallisen, luontopainotteisen ja luovan toiminnan avulla sekä tukea kodin ja koulun kasvatustyötä, lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Lapsilla on päivittäin mahdollisuus osallistua monipuoliseen, ohjattuun ja virkistävään toimintaan sekä mahdollisuus lepoon rauhallisessa ympäristössä ammattitaitoisten ja tehtävään soveltuvien henkilöiden ohjauksessa. Toiminnan sisällöissä kiinnitetään huomiota leikkiin, liikuntaan, luonnossa liikkumiseen, luovaan toimintaan ja myönteisiin elämyksiin. Sisällöt suunnitellaan niin, että toiminta muodostuu lapsen kannalta ehyeksi kokonaisuudeksi, joka tarjoaa sosiaalista vuorovaikutusta, vireyttä edistävää liikkumista ja ulkoilua sekä mahdollisuuden myös omaan toimintaan, rentoutumiseen ja lepoon. Iltapäivän aikana on aikaa myös läksyjen tekemiseen.

Iltapäivätoiminnan lisäksi Liikuntapeuhis ry järjestää koulujen loma-aikoina päiväleiritoimintaa.

 

LEIRITOIMINTA:

LASTEN KESÄLEIRIT PALOHEINÄSSÄ JA VUOSAARESSA
ILMOITTAUDU MUKAAN ALLA OLEVISTA LINKEISTÄ:
SEURAA KERHOJEN TOIMINTAA INSTAGRAMISSA:
HAE MUKAAN PEUHIKSEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN LUKUVUODELLE 2024-2025 PALOHEINÄÄN

HAKUAIKA:

ma 11.3.- ke 17.4.2024

HUOM!!! Iltapäivätoiminnan haku tapahtuu Wilman kautta. Katso lisätietoja kohdasta: 

”HAE MUKAAN ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN”